• Ajankohtaista
  • 29.9.2021

Workery+ Vallila sai ensimmäinen platinatason Smart Building -sertifikaatin Suomessa

Workery+ on Suomen ensimmäinen sertifikaatin saanut kiinteistö. Hanke on kokonaisuus, joka yhdistää älyä ja teknologiaa.

Smart Building Certification on myöntänyt platinatason Smart Building -sertifikaatin Workery+ Vallilan toimitilojen kehittämisestä. Samalla Workery+ on Suomen ensimmäinen sertifikaatin saanut kiinteistö. Arviointikriteereinä olivat mm. rakennusten käyttö, käyttäjäkokemus ja yhteistyö, rakennusten suorituskyky, rakennusympäristö, integroiva suunnittelu sekä turvallisuus.

Aiemmin Telian pääkonttorina toiminut rakennus Helsingin Vallilassa uudistettiin niin sanotuksi “living labiksi”, toisin sanoen siitä tehtiin innovaatioiden, älykkäiden kiinteistöratkaisujen ja -sovellusten toimitila, jota kehitetään edelleen. Hyödynnämme kertyneitä oppeja liiketoiminnassa ja muissa hankkeissa ja kehitämme ratkaisuja hybridityön muuttuviin vaatimuksiin.

Vastuullisuus oli yksi korjausrakentamishankeen tärkeimmistä painopisteistä. Kiertotalous ja kierrätys otettiin huomioon, esimerkiksi vanha metallilaattalattia kunnostettiin, jotta vältettäisiin uusien materiaalien turhaa käyttöä. Samalla korostettiin rakennuksen alkuperäistä ilmettä.

”Hankkeessa on keskitytty käyttäjäkokemukseen ja uusien liiketoimintamallien ja tilanhallinnan kehittämisen älykkään teknologian avulla. YIT suoriutui huipputasolle rakennuksen suorituskyvyn, rakennusympäristön ja rakennuksen käytön osalta.  Käyttäjien terveyteen, rakennusten vastuullisuuteen sekä parempaan valvontaan ja hallintaan on kiinnitetty erityistä huomiota. Innovaatiot rohkaisevat meitä kaikkia”, kertoo Nicholas White, Smart Building Certification -yhteisön perustaja.

"Workery+ Vallila on innostava esimerkki siitä, mitä mahdollisuuksia vanhoilla rakennuksilla on. Hanke on kokonaisuus, joka yhdistää älyä ja teknologiaa”, sanoo johtaja Anders Stenbäck YIT:ltä.

Pyrimme vaikuttamaan monin tavoin yhteiskuntaan ja olemaan vuorovaikutuksessa innovatiivisten teknologiakumppaneiden, yliopistojen ja ympäröivän yhteiskunnan kanssa, luoden ajatusjohtajuutta älykkään, kestävän ja terveellisen muutoksen tueksi.

"Uskomme ratkaisuihin, joissa yhdistyvät viihtyisä työympäristö ja tuottavuus ja jotka ovat samalla kannattavampia kuin ennen. Hyödynnämme älykkäitä ratkaisuja, koska tiedämme, että kiinteistöissä mitattavia asioita voidaan hallita tehokkaammin”, sanoo strategia- ja kehitysjohtaja Juho Siitonen YIT:ltä.

Kokeile ilmaiseksi

Katso kaikki kohteemme

Kiinnostuitko työtiloistamme? Ole meihin yhteydessä!

Nora Lallukka
Sales Manager, Workery+
Aatu Luoto
Sales Manager, Workery+